1. LINTU LEMMIKKINÄ

Lemmikkilintu ei tarkoita häkkilintua

Pyöreä tai pieni häkki ei sovi lemmikkilinnuille. Piirros: Anna-Riikka Ruottinen

Oletko nähnyt elokuvissa tai muualla pienessä pyöreässä häkissä istuvan linnun? Ehkä yksinäisen kanarialinnun tai ison papukaijan vain peili seuranaan? Ensimmäinen askel nykyaikaiseen linnunpitoon on unohtaa median antamat mielikuvat. Ne eivät kerro mitään todelliseesta linnunpidosta.

Lemmikkilintujen hoidosta ja käsittelystä liikkuu edelleen paljon lintujen hyvinvoinnin kannalta haitallista ja vanhentunutta tietoa. 

Yksi esimerkki tästä on pienet, pyöreät häkit. Ne eivät sovi millekään lajille eivätkä ole hyväksyttävä asumus lemmikkilinnulle. Pienissä häkeissä linnut eivät pääse kunnolla liikkumaan ja toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään. Lintua ei pitäisi myöskään pitää pelkästään häkissä, koska linnun kunnolle ja mielelle on tärkeää päästä kunnolla lentämään turvalliseen sisätilaan päivittäin. Linnun hankkimista harkitessa karista mielestäsi termi ”häkkilintu” – puhutaan sen sijaan mieluummin lemmikkilinnuista.

Nyt kun olet tehnyt parhaasi unohtaaksesi vanhat käsitykset, aloitetaan alusta ja sukelletaan avoimin mielin lemmikkilintujen kiehtovaan maailmaan.

Millainen lemmikki lintu on?

Lemmikkiä valitessaan on tärkeää miettiä, mitä lemmikkinsä kanssa haluaa tehdä ja millainen lemmikki siihen sopisi. Hyvin valmistautuneen ja vastuullisen omistajan kanssa linnut ovat antoisia ja monipuolisia lemmikkejä, mutta ne eivät sovi lemmikiksi jokaiselle. Valitettavasti moni lemmikkilintu etsii uutta kotia sen vuoksi, että odotukset eivät kohdanneet todellisuuden kanssa. Pohdi siis seuraavia kohtia tarkasti ennen kuin päätät hankkia lintuja.

Ihmisten parissa elävä villieläin

Hyvä lähtökohta on ymmärtää lintujen perusluonne villieläimenä. Tämä tarkoittaa, että vaikka lintuja on pidetty lemmikkinä jo pitkään, lintu ei kuitenkaan ole domestikoitunut eläin, toisin kuin esimerkiksi koira. Koira on erilaisen valinnan seurauksena vuosituhansien aikana sopeutunut elämään ihmisten keskuudessa.

Huomaathan, että ”villieläin” ei tässä yhteydessä tarkoita, etteikö lintu voisi olla kesy tai kesyyntyä. Se ei myöskään missään nimessä tarkoita, että lintu olisi pyydystetty luonnosta: luonnosta lintujen pyytäminen lemmikkikauppaa varten ei ole hyväksyttävää.

Se tarkoittaa, että lemmikkinä elävät linnut ovat geneettisesti, käyttäytymiseltään sekä erityisesti tarpeiltaan yhä samanlaisia kuin luonnossa elävät lajitoverinsa: aktiivisia, sosiaalisia, ja luonnostaan varovaisia ihmistä kohtaan.

Sosiaalinen

Linnut ovat hyvin sosiaalisia eläimiä. Luonnossa ne viettävät kaiken aikansa parven tai kumppanin kanssa. Siksi myös lemmikkioloissa linnulle on tarjottava mahdollisuus lajitoveriin tai useampaan.

Lajitoverin kanssa linnut voivat viettää aikaa myös silloin kuin ihminen ei ole kotona. Kahden tai useamman linnun omistajan ei kuitenkaan tarvitse pelätä, ettei hän voisi saada kesyä, ihmisseurassa viihtyvää lemmikkiä. Ihminen ei voi kuitenkaan koskaan korvata täysin lajitoverin merkitystä.

Pienempiä parvilintuja pitäisi yleensä olla parvi, eli neljästä ylöspäin. Näihin lukeutuvat mm. monet suoranokat sekä esimerkiksi undulaatti. Neitokakadulle riittää yksikin lajikumppani, mutta parvi ei ole suinkaan pahitteeksi.

Isompia papukaijoja pidetään valitettavan usein yksin. Ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, että iso papukaija pärjäisi yksin pienempiä lintuja paremmin. Lajitoverin hankkiminen on suositeltavaa linnun koosta riippumatta.  

Poikkeuksen edelliseen voivat muodostaa jotkin käsinruokitut vanhemmat linnut, jotka ovat eläneet jo pitkään ilman lintuseuraa. Tällainen lintu ei välttämättä ymmärrä täysin olevansa edes lintu, joten se ei aina hyväksy toista lintua kaverikseen. Tällaiset tilanteet tulee miettiä erikseen.  Suositeltavaa on kuitenkin edes kokeilla, hyväksyisikö lintu lajitoverin esimerkiksi ottamalla toinen lintu hoitoon tai koeajalle. Yksin elävä papukaija vaatii ihmiseltä paljon seuraa.

Vaatii paljon tilaa

Lintuhäkki vie suurehkon tilan sen sijoituspaikasta. Varsinkin isommille papukaijolle neliömetrinkin häkki on liian pieni, ja isoille aroille suositellaan monesti omaa huonetta. Lintuhäkin lisäksi tarvitset linnulle ajanviettopaikkoja myös häkin ulkopuolelta. Helposti käykin niin, että lintu on vallannut olohuoneesta tai muualta kotoasi useamman neliömetrin verran tilaa, kun häkki ja kiipeilytelineet lasketaan yhteen.

Mitään lintua ei saa teljetä ja unohtaa pieneen häkkiin. Virikkeetön elämä pienessä tilassa veisi pois linnun hyvinvoinin tärkeät perustekijät. Lintuhäkki ja lintu eivät siis ole pelkkä sisustuksellinen elementti, jonka voisi laittaa olohuoneen nurkkaan piristämään tunnelmaa.

Lemmikkilinnut kyllä viettävät aikaa häkeissä. Usein oman ja ympäristön turvallisuuden takia ne viettävät aikaa häkissään tai aviaariossaan omistajan ollessa poissa. Lintujen kuitenkin tulee päästä häkistään päivittäin lentämään häkin ulkopuolelle lintuturvalliseksi tehtyyn huoneeseen. Suurin osa lemmikkilinnuista lentää, joten niiden tulisi saada tehdä näin kotonammekin. Joillain harrastajilla tilat ovat niin suuret, ettei lintuja tarvitse välttämättä päästää näin usein erilliseen tilaan. Tällöin puhutaan linnuille omistetusta huoneesta tai aviaariosta, jossa tilan on oltava pienemmilläkin linnuilla vähintään muutamia neliömetrejä.

Poikkeuksen lentäviin lemmikkilintuihin tekevät jotkin kanalinnut, kuten viiriäiset, jotka eivät lennä. Nekin tosin saattavat pyrähdellä korkeallekin ja tarvitsevat riittävästi tilaa häkin pohjalla, jossa kävelevät ympäriinsä, yleensä etsimässä ruokaa.

Kuvassa kaksi lintuhäkkiä: vasemmalla tehdasvalmisteinen 1 x 2 metrin häkki, oikealla saman kokoinen itse tehty häkki. Kuva otettu ennen häkkien sisustuksen viimeistelyä ja lamppujen asennusta. Kuva: Jarmo Tuutti
Sama huone toisesta suunnasta kuvattuna, kun lintujen kiipeilytelineet on rakennettu valmiiksi. Kuvassa useita erilaisia telineitä erilaisilla kiinnityksillä. Kuva: Jarmo Tuutti

Aktiivinen ja sotkuinen lentävä lemmikki

Lemmikkilinnut ovat aktiivisia eläimiä. Luonnossa ne käyttäisivät suuren osan ajastaan ruoan etsintään. Myös lemmikkioloissa ne tarvitsevat paljon aktiviteettja ja virikkeitä. Esimerkiksi ruokintaa kannattaa virikkeellistää.

Linnut ovat usein kiinnostuneita ympäristöstään ja tutkivat kotona olevia paikkoja. Koska ne pystyvät lentämään, ne voivat hankkiutua myös vaarallisiin paikkohin. Omistajan vastuulla on tehdä lemmikkilintujen elinympäristöstä turvallinen.

Lentämällä lintu voi päästä tekemään tuhoja sielläkin, minne muut lemmikit eivät ylety.  Varsinkin papukaijoille on luontaista kokeilla ja jyrsiä asioita nokallaan. Ne tarvitsevat paljon sallittua jyrsittävää. Jos niillä ei ole riittävästi mielekästä tekemistä, ne jättävät jälkensä kodin irtaimistoon tai vaikka oven karmeihin. 

Linnut ovat muutoinkin tehokkaita sotkemaan ympäristöään. Sotkua tuovat uloste, lintupöly, höyhenet, ruoantähteet ja tuhotut lelut. Monesti esimerkiksi siementen kuoret päätyvät ympäri asuntoa.

Äänekäs

Kaikki linnut pitävät ääntä. Pienen lintujen äänenkäyttö on yleensä volyymiltään pienempää (poikkeuksena mm. pienikokoiset ja kovaääniset aratit), mutta usein pienemmät linnut ovat paljon äänessä. Isojen papukaijojen huutaminen on voimakasta ja kantautuu kauas. Tämän vuoksi suuret lajit eivät useinkaan sovellu esimerkiksi kerrostaloon.

Ei automaattisesti kesy

Lemmikkilintu ei ole automaattisesti kesy.  Saaliseläiminä linnut ovat lähtökohtaisesti varautuneita, ja riippuen sen taustoista ja aiemmista kokemuksista lintu voi myös pelätä ihmistä. Lintu voi yrittää purra ihmistä erilaisista syistä, kuten elekielen kunnioittamattomuuden vuoksi päästäkseen karkuun epämiellyttävää asiaa tai hormonaalisista syistä. Kaikkien lintujen kohdalla tulisi välttää pelon ja ahdistuksen syttymistä: linnun kehonkieltä lukemalla omistaja voi oppia kunnioittamaan linnun rajoja jo paljon ennen kuin lintu ilmaisee mieltään puremalla tai poistumalla paikalta. 

Linnut kuitenkin voivat kesyyntyä. Tämä vaatii, että lintu saa paljon hyviä kokemuksia ihmisistä mielellään pienestä pitäen. Tällöinkin on tärkeä ymmärtää, että lintu on eläin, jota ei voi lähtökohtaisesti koskea miten tahansa. Pääasiassa linnut eivät ole siliteltäviä ja syliteltäviä lemmikkejä. Kesytkin yksilöt sietävät kosketusta yleensä vain silloin, kun ne sitä itse pyytävät – ja arkoihin lintuihin ei välttämättä pääse koskaan koskemaan. 

Oikeanlainen kosketus on tärkeää myös kesyn linnun kanssa. Omistajan on hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten lintua kosketaan, jotta vältytään vääriltä signaaleilta. Esimerkiksi koskettaminen selkään tai siipiin muistuttaa papukaijaa paritteluun liittyvästä käytöksestä. Tällöin lintu voi kokea ihmisen puolisonaan ja yrittää liehitellä ihmistä ja jopa yrittää paritella ihmisen kanssa. Koska ihminen ei koskaan voi olla linnulle oikea pari, tällainen kosketus hämmentää lintua ja voi johtaa hormonaaliseen levottomuuteen ja käytösongelmiin. Turvallisinta ja järkevintä on koskea kesyä lintua vain pään ja niskan alueelle: nämä ovat alueita, joita lintukaveruksetkin voivat toisiltaan hoivata. 
 

Ajanvietto lintujen kanssa ei ole yleensä sitä, että lintu istuisi ihmisen olkapäällä, kun tämä sitä haluaisi. Joskus se voi tehdä sitäkin, mutta yleensä linnut häärivät ja puuhailevat omia asioitaan ihmisen ympärillä, ja joskus halutessaan ne taas tulevat istumaan tämän lähelle tai olkapäälle.

Kesy lintu voi silloin tällöin pyytää rapsutusta. Lintua on suositeltavaa koskettaa vain pään ja niskan alueelta, josta linnutkin sukivat lajitovereitaan.
Pelokas lintu saattaa pyrkiä mahdollisimman kauas ihmisestä roikkumalla häkkinsä takaseinän pinnoissa.

Oppivainen

Linnut ovat oppivaisia – tilanteessa kuin tilanteessa. Usein oppimisella käsitetään vain koulutustilanteet, mutta linnut oppivat käyttäytymismalleja myös jokapäiväisissä arjen tilanteissa. Ne voivat oppia myös ihmisen näkökulmasta ikäviä asioita, mikäli lopputulos on niiden kannalta suotuisa: jos ihmistä kaipaava lintu saa ihmisen takaisin luokseen äänekkäästi huutamalla,  pian se oppii, että peräänhuutaminen on kannattavaa. Omistajalta vaaditaan ymmärrystä ja taitoa vahvistaa lintujen toivottua toimintaa, ja toisaalta jättää epätoivottu toiminta vahvistamatta, että arjesta lintujen kanssa tulee sujuvaa. 

Varsinkin papukaijoille voi opettaa erilaisia temppuja. Tällöin rajana on lähinnä omistajan mielikuvitus ja jopa pienemmät undulaatti ja neitokakadu voivat oppia paljon erilaisia mielenkiintoisia temppuja. Usein tosin kannattaa lähteä opettamaan ensin arjen kannalta hyödyllisiä asioita.

Papukaija ei välttämättä opi puhumaan

Yksi yleinen papukaijoihin liittyvä kysymys on, mikä laji oppisi puhumaan parhaiten. Puhuminen ei kuitenkaan saa olla vaatimus tai syy valita papukaijaa lemmikiksi. Mikäli lintu oppisikin puhumaan, puhuminen on hyvin pieni osa lintuarkea. Puhetoivetta priorisoidessa riskinä on, että arki linnun kanssa onkin aivan jotain muuta, kuin odotuksissa toivoi. On hyvä ymmärtää, ettei ole mitään takeita, että juuri ostamasi yksilö oppisi puhumaan.

Lintu on lintu

Niin yksinkertaiselta kuin tämä kuulostaakin, sisältö on erittäin tärkeä ymmärtää. Ajoittain kuulee sanottavan, että lintu on jääräpäinen, koska se ei mene häkkiin. Tai se on tuhma tai ilkeä, koska se tekee jotain, mitä omistaja ei sen toivo tekevän. Samaan kastiin kuuluu toteamus , että ”papukaija on kuin 5-vuotias lapsi, joka ei koskaan kasva.” Todellisuudessa tällaisten kuvausten käyttö lähinnä inhimillistää eläintä ja voi johtaa ongelmiin.

Lintua ei tule liikaa inhimillistää. Linnut eivät pyri miellyttämään ihmistä, vaan elämään ympäristössään parhaansa mukaan, luontaisten vaistojensa varassa. Lemmikkilintu on ensisijaisesti lintu, jonka tulee saada elää linnun elämää kotonammekin. 

Arki lintujen kanssa

Ennen linnun hankintaa kannattaa valmistuatua hyvin lemmikkilinnun mukanaan tuomiin arjen muutoksiin. Eri lintulajien aiheuttamissa arjen muutoksissa on tietenkin paljon eroja. Isossa lentohäkissä elelevä parvi pieniä lintuja vaatii omistajaltaan yleensä paljon vähemmän, kuin muutama iso papukaija, joiden pitää päästä päivittäin ulos häkistä.

Tässä muutamia huomionarvoisia asioita, joita linnun tulo kotiin yleensä aiheuttaa:

  • Omaa aikatauluaan ei tarvitse mullistaa täysin, mutta linnun tulo kotiin aiheuttaa kyllä joitain muutoksia elämänrytmiin. Päivittäinen perushoito, kuten ruokinnat ja siivous, on tietenkin yksi asia. Lisäksi yksin elävällä omistajalla linnut voivat rajoittaa elämää muutenkin: oletko valmis tulemaan joka päivä suoraan töistä tai koulusta kotiin päästämään linnun häkistään ulos, sekä mahdollisesti pitämään sille seuraa?
  • Lintu voi vaikuttaa jonkin verran myös sosiaaliseen elämään. Miten ystävästi ja muut vieraasi suhtautuvat lintuihin?
  • Siivoamisen määrä lisääntyy yleensä paljon. Jos linnunkakka vaikuttaa olevan ylitsepääsemättömän ällöä, ei lintu luultavasti ole sopiva lemmikki.
  • Jos ei ole tarkka paikkojen suojaamisesta, linnut luultavasti myös tulevat aiheuttamaan tuhoja kotona. Pienet suoranokat eivät saa pahaa jälkeä aikaan, mutta isompien papukaijojen vahva nokka on kykenevä silppuamaan tehokkaasti niin irtaimistoa kuin asuntoa.
  • Huoneen sisustusta ei tarvitse suunnitella täysin lintujen ehdoilla, mutta sen on oltava niille turvallinen. Esimerkiksi kaikki myrkylliset kasvit tulee saada lintujen nokan ulottuvilta pois. Lisäksi linnut tarvitsevat ajanviettopaikkoja.
  • Lomaillessa linnulle tulee järjestää hoitopaikka, tai vastaavasti hoitaja, joka voi hoitaa lintua päivittäin.

Tämän listan tarkoituksena on kuvailla käytännönläheisesti realiteettejä siitä, mitä linnun kanssa eläminen usein on. Vaikka itse olisit näiden kohtien kanssa sujut, varmistuthan ennen hankintaa myös siitä, miten muut perheenjäsenesi suhtautuisivat uuteen lemmikkiin.

Lemmikkilinnut ja muut lemmikit

Monilla lemmikkilintujen omitajilla on myös muita lemmikkejä. Lähtökohtaisesti omistajan on otettava vastuu kaikkien lemmikkien turvallisuudesta ja tarvittaessa pidättäydyttävä uuden lemmikin hankinnasta, mikäli sille ei ole mahdollisuutta taata turvallista elinympäristöä. Sekä koirat että kissat ovat potentiaalinen vaara linnulle. Erityisesti metsästysviettiset koirat voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Kissat ja erityisesti pienemmät linnut ovat erityisen riskialtis yhdistelmä: vaikka kissa ei saisi lintua kiinni, voi sen bakteerien takia pienikin raapaisu olla kohtalokasta linnulle.

Joillain lemmikkilintuharrastajilla on myös kissoja. Tämä vain vaatii erityistä tarkkuutta sen suhteen, ettei vaaratilanteita synny. On suositeltavaa estää näiden eläinten kontakti toisiinsa kokonaan pitämällä ne eri huoneissa. Pelkästään kissan tuijotus tai oleilu häkin lähellä voi stressata lintuja.

Erilaisia lemmikkilintuja, millainen lintu sopii minulle?

Lemmikkilintu on laaja käsite: se käsittää kaikki lemmikkinä elävät linnut. Varsinkin maailmalla lajien kirjo on valtava, lähtien aina pienistä peipoista päättyen yli metrin mittaisiin aroihin. Suomessa lajeja on hieman vähemmän, mutta valinnanvaraa silti riittää.

Aiemmissa kappaleissaon esitelty lähes kaikkiin lajeihin sopivia perusominaisuuksia ja tarpeita. Lajen välilläkin on paljon eroja: luontaiset elinolot, koko ja fysiikka vaihtelevat paljon. On todella vaikea sanoa, mikä laji sopisi mihinkin kotiin. Yleensä joudut tekemään tämän päätöksen itse. 

Usein lemmikkilinnut jaetaan kahteen ryhmään:

Suoranokat

Suoranokat terminä kattaa kaikki suoranokkaiset, yleensä pienemmät lintulajit. Suoranokkaisia lemmikkilintuja ovat mm. peipot, kanarialinnut, kyyhkyt sekä erilaiset kanalinnut kuten viiriäiset. Kuvassa harlekiinipeippo.

Papukaijat

Papukaijoja kutsutaan usein myös "koukkunokiksi". Papukaijoihin kuuluu sekä pieniä että suuria lajeja. Undulaatti, neitokakadu, amatsonit, aratit ja arat ovat muutamia esimerkkejä papukaijojen suuresta lajikirjosta.
Kuvassa neitokakadu.

Yksi ensimmäisiä päätöksiä on se, haluatko suoranokan vai koukkunokkaisen papukaijan. Alla oleva taulukko on erittäin karrikoitu esimerkki siitä, millaisia lemmikkejä eri linnut ovat, ja millaisiin tilanteisiin ne voisivat sopia. Yksilöllisiä eroja on paljon, samoin löytyy monia erilaisia lajeja, mutta silti jaottelu on suuntaa-antava. Tulee kuitenkin muistaa, että nämä ovat vahvasti yleistyksiä. Kaikilla lajeilla on omat tarpeensa ja haasteensa. Eri lintulajeilla on omia ainutlaatuisia ominaispiirteitään ja tarpeitaan. Nämä tekevät eri lajeista hyvin erilaisia lemmikkejä. Jopa saman lajin yksilöiden välillä voi olla paljon eroja.

Ennen linnun hankintaa on tärkeää pohtia realistisesti, mitä omistaja linnultaan toivoo, ymmärtäen lintujen rajoitukset ja vaatimukset.Toiset linnut voivat olla suhteellisen villejä ja elää parvessa ilman, että ne ovat kiinnostuneita ihmisestä. Toinen puuhailee lintujensa kanssa paljon erilaisia asioita. Monilla tilanne on jostain tältä väliltä.

Amatsonit

Amatsonit ovat suhteellisen “kuumapäisiä” lajeja. Erityisesti ns. “hot3-amatsonit” voivat käydä herkemmin myös ihmisen päälle esimerkiksi kiihtymisestä tai pesimisvietin aikaansaamasta ylikierroksilla käymisestä. Näiden lajien kanssa eläminen vaatii omistajalta herkkää linnun elekielen tulkintakykyä.

Harmaapapukaijat

Harmaapapukaijat ovat rauhallisempia, mutta jossain mielessä “ovelampia”, ja vaikuttavat suunnittelevan asioita enemmän, mikä vaatii myös omistajalta laajempaa ennakointikykyä. Ne myös ovat useammin varovaisempia uusia asioita kohtaan sekä herkkiä nyppimään itseään.

Isot kakadut

Isot kakadut nauttivat usein enemmän fyysisesti kontaktista, mutta fyysisyyden kanssa ei pidä mennä liian pitkälle. Riskinä on, että lintu kiintyy omistajaansa liikaa ja omistajan katoaminen aiheuttaa valtavasti stressiä, joka näkyy esim. höyhenten nyppimisenä sekä huutamisena. Suurista kakaduista lähtee paljon ääntä

Arat

Aroista erityisesti sinikelta-araa ja vihersiipiaraa pidetään hieman helpompina lajeina, mutta kokonsa puolesta ne vaativat todella paljon tilaa. Niiden nokissa on myös valtavasti voimaa: eräs pari oli tehnyt reiän jopa siporex-seinään. Aroista lähtee todella kova ääni.

Suoranokat 
Esim. peipot, kanariat, viiriäiset

  • Usein pidettävä parvissa, ja joitain lajeja voi pitää isompiakin parvia
  • Eivät juuri kiinnostuneita ihmisestä, vaikka voivat ehkä oppia tulemaan luokse ja esimerkiksi syömään kädestä
  • Eivät kovin vaativia, lähinnä perushoito
  • Useimmiten miellyttävä tai siedettävä ääni

Pienet papukaijat
Esim. undulaatti, neitokakadu, kaijanen

  • Yhdistävät usein parhaat ominaisuudet molemmista muista ryhmistä
  • Mahdollista pitää isompaakin parvea ja tarjota hyvät tilat, mutta toisaalta voivat kesyyntyä ja olla vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa

Isot papukaijat
Esim. amatsonit, jakot, arat, isot kakadut

  • Lähtökohtaisesti tarvitsevat lajitoverin, harvalla tilaa parvelle
  • Yleensä huomattavasti enemmän vuorovaikutusta ihmisen kanssa
  • Vaativat paljon virikkeelistämisen ja käyttäytymisen ymmärtämisen näkökulmasta
  • Vaativat paljon tilaa

Näiden lisäksi löytyy myös “pieniä isoja papukaijoja”, jotka ovat käyttäytymisensä puolesta isojen papukaijojen luokkaa, mutta kooltaan merkittävästi pienempiä.

Muita kysymyksiä, jotka kannattaa kysyä itseltäsi

Ennen linnun hankkimista pohdi tarkoin, voitko tarjota haluamallesi lajille riittävän hyvät olot. Esimerkiksi sinikelta-araa pidetään usein suhteellisen leppoisana lajina, mutta lähes metrin mittainen lintu vaatii käytännössä ison omakotitalon, jotta mahtuisi lentämään sisällä, sekä mielellään oman huoneen häkin sijaan.

Lisäksi kannattaa miettiä linnun äänenkäyttöä sekä naapureitasi: kovaääninen lintu voi aiheuttaa säröjä naapurisopuun erityisesti kerrostalossa. Varoitteluja ei kannata kuitata olan kohautuksella: Mytoos.com-sivuston mukaan kovin molukkienkakadulla mitattu äänenvoimakkuus oli 135 desibeliä. Tämä on ääni, joka ylittää kipukynnyksen ja on samoilla voimakkuusluokissa suihkukoneen kanssa.

Viimeinen mietittävä asia on luonnollisesti se, että jaksatko katsella valitsemaasi lajia mahdollisesti jopa seuraavat vuosikymmenet (erityisesti isot papukaijat ovat hyvin pitkäikäisiä). Tärkeää on kuitenkin lähteä liikkeelle sillä asenteella, että lintu pysyy itselläsi sen tai oman elinikäsi ajan, ellei tapahdu jotain todella yllättävää elämänmuutosta.

Iso papukaija ensimmäiseksi linnuksi?

Tärkeintä on löytää oma laji. On kohtuutonta olettaa, että ihminen ostaisi helpoksi leimatun linnun vain “aloittelijaystävällisyyden” vuoksi, odottaisi 20 vuotta ja vasta sitten hankkisi sen lajin, joka häntä kiinnostaa oikeasti. Vastuuntuntoinen ja asioihin huolella perehtynyt aikuinen ihminen voi pärjätä myös isomman lajin kanssa ilman aikaisempaa kokemusta.

Tällöin asioihin pitää perehtyä huolella. Parin vuoden ajan omassa päässä asioiden miettiminen ei ole sama asia, kuin parin vuoden aikana asioiden opiskelu, eri lajeihin tutustuminen sekä harrastajien tapaaminen.

Isommilla lajeilla on joitain tiettyjä eroja ja haasteita verrattuna pienempiin lajeihin, sekä joitain erilaisia haasteita keskenään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yksilöiden erot voivat ulottua eri lajien erojen yli, ja erityisesti yksilön oppimishistoria vaikuttaa sen käyttäytymiseen paljon. Alla muutama yleistys, jotka kannattaa todellakin ottaa yleistyksinä.

Mitä lemmikkilintu vaatii voidakseen hyvin?

Tämän luvun tavoitteena on, että saat yleiskäsityksen  siitä, millaisia asioita sinun tulisi ottaa huomioon tarjotaksesi linnullesi hyvät olot. Lemmikkinä elävän linnun hyvinvointi koostuu monesta tekijästä.

Brittiläisen “Farm Animal Welfare Councilin” Five freedomsin mukaan vankeudessa elävällä eläimellä pitäisi olla viisi asiaa kunnossa (ns. viisi vapautta), että sillä olisi mahdollisuus voida hyvin. Tähän malliin on viitattu monesti myös lemmikkieläimiä käsittelevässä akateemisessa tutkimuksessa ja hieman soveltaen se on erinomainen lähtökohta myös lemmikkilintujen vaatimusten arviointiin.

Voit ajatella linnun hyvinvointia talona: peruskivillä luodaan luja pohja, jonka varaan muut peruspilarit tulevat. Jokainen osa on tärkeä pitkässä juoksussa.

Välitön fyysinen hyvinvointi

Fyysinen hyvinvointi toimii kahdella tasolla: sairauksien ja loukkaantumisten ennaltaehkäisy sekä riittävän nopea ja tarkoituksenmukainen hoito. Tämän lisäksi tarpeettoman kivun tuottaminen esimerkiksi rajulla käsittelyllä ei tietenkään ole hyväksyttävää.

Ennaltaehkäisy tapahtuu ympäristön ja ruokavalion kautta: turvallisessa ympäristössä todennäköisyys loukkaantua on pieni ja hyvä ruokavalio ylläpitää terveyttä. Turvallinen ympäristö ei sisällä eläimelle vaarallisia asioita, kuten avoimia ikkunoita tai keittiössä teflon-pannuista aiheutuvia myrkkykaasuja. Myös muut lemmikit voivat olla uhka. Toinen – varsinkin isompi – lintu voi vahingoittaa toista, ja joidenkin koirarotujen ja kissojen metsästysvietti voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Jos eläin kärsii kivusta esimerkiksi sairauden tai tapaturman seurauksena, on sille haettava välittömästi apua, eikä jäädä odottamaan tilanteen paranemista. Tämä koskee kaikkia eläimiä, myös pienimpiä peippoja tai undulaatteja, vaikkei niiden ostohinta olisikaan korkea. Vaikka eläinlääkärimaksu saattaa olla moninkertaisesti linnun hankintahinnan verran, on omistaja velvollinen tarjoamaan lemmikilleen sen tarvitsemaa hoitoa.

Saaliseläimenä lintu voi pyrkiä piilottamaan sairauden oireet mahdollisimman pitkään. Oireiden ilmetessä voi olla kiire saada asiantuntevaa hoitoa, joten lemmikkilinnun omistajan olisi hyvä osata yleisimpiin loukkaantumisiin ja sairauksiin annettava ensiapu. Kiireellisissä tilanteissa tulee aina ottaa yhteys lintuja hoitavaan eläinlääkäriin. 

Terveellinen ruokavalio

Eläimen tulee saada riittävästi ruokaa ja juomaa. Linnuilla on nopea aineenvaihdunta ja linnuilla tulisikin olla jatkuvasti saatavilla jotain syötävää. Tärkeintä kuitenkin on tarjota ruokaa riittävästi lajille sopivaa, ravitsevaa ruokaa sekä pitää raikasta vettä jatkuvasti saatavilla.

Ruoan laatu on tärkeää. Ei ole olemassa yhtä kaikille lajeille sopivaa ruokavaliota, sillä eri lajit ovat kehittyneet elämään luonnossa erilaisissa ympäristöissä. Tästä syystä on tärkeää selvittää omalle lajille sopiva ruokavalio. Onkin tärkeää tarjota linnulle mahdollisimman luonnollista ruokaa. Esimerkiksi pelkkä siemensekoituksesta tai puristetuista pelleteistä koostuva ruokavalio ei ole riittävän laadukas millekään lajille.

Tyypillisesti lemmikkilinnun päivittäinen ruoka koostuu tuoreruoasta (mukaanlukien idut ja versot), laadukkaasta siemensekoituksesta sekä usein täydennyksenä tarjolla olevista pelleteistä.

Kuvassa neitokakadu maistelee seosta, jossa on parsakaalia, porkkanaa, maissia, herneitä, passionhedelmää, cantaloupe-melonia, ituja ja hieman keitettyä kanamunaa. Kuva: Janina Kosonen
Tuoreruokaa kannattaa tarjoilla monipuolisesti myös muualta kuin kupista. Yrtit säilyvät yleensä hieman pidempään ja maistuvat monelle linnulle. Kuva: Eva-Mari Saarinen

Lajille sopiva ympäristö

Ympäristön on oltava linnulle soveltuva, ei esimerkiksi liian kylmä tai kuuma. Linnun pitää myös voida levätä rauhassa riittävän suojaisassa paikassa. Linnulle sopiva ympäristö sisältää tarpeeksi orsia ja muita lajille sopivia ajanviettopaikkoja. Ympäristö on myös pidettävä siistinä, esimerkiksi häkin pohjamateriaalit täytyy vaihtaa säännöllisesti.

Lämpötila ei ole merkittävä ongelma, jos lintu elää pääosin sisätiloissa. Älä altista lintua liian vetoisalle tai kuumalle paikalle. Jos lintu asuu kesäisin ulkohäkissä, täytyy lämpötilojen kanssa olla tarkkaavaisempi. Omistajan tulisi perehtyä lajin luonnolliseen elinympäristöön ja sen ilmastoon. Äärilämpötiloja ja nopeaa lämpötilan muuttumista tulee välttää.

Monet lajit ovat tottuneet tasaiseen vuorokausirytmiin, jonka Suomen valoisat kesäyöt ja pimeä talvi voivat sekoittaa. Koska lintu tarvitsee pitkät ja rauhalliset yöunet, häkki voidaan joutua pimentämään yön ajaksi. Tällä pystytään myös monesti vähentämään ei-toivottua pesimisviettiä. Päiväajan lisävalaistukseksi tulisi hankkia linnuille tarkoitettu UV-valo.

Mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen

Monet luonnossa syntyneet käyttäytymistarpeet ovat eläimen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä, jolloin myös lemmikkilinnulla tulisi olla mahdollisuus toteuttaa näitä. Papukaijalla jopa 90% sen valveillaoloajasta voi kulua ravinnon hankkimiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, kuten toisten sukimiseen.

Ravinnon hankkimiseen liittyy sen etsiminen sekä sen eteen työskentely: esimerkiksi siemenien ja pähkinöiden avaaminen tai hedelmien syöminen oksasta roikkuen. Lajikohtaisiakin eroja löytyy: jotkin lajit etsivät ruokaa myös maasta, kun toiset ruokailevat pääosin puiden latvustossa.

Vastaavia haasteita on mahdollista luoda myös kotiin. Liian vähäinen virikkeellistäminen voi aiheuttaa stressiä sekä johtaa moniin käyttäytymisongelmiin, kuten apaattisuuteen tai höyhenten nyppimiseen.

Myös ympäristön vaihtelevuus on tärkeä asia eläimille; pieni häkki tai jatkuva häkissä olo tekee elämästä liian yksinkertaista ja tylsää. Lemmikkilintu vaatii riittävän ison häkin ja riittävän usein mahdollisuuden päästä häkistä ulos tutkimaan kotia.

Lentäminen on normaalia käyttäytymistä papukaijalle, joten sitä ei pitäisi estää esimerkiksi typistämällä siipisulkia. Lentäminen auttaa lintua myös pysymään paremmassa fyysisessä kunnossa sekä mahdollistaa pakenemisen helpommin. Näin ympäristöstä tulee linnun näkökulmasta turvallisempi.

Herkkujen saamisen ei pidä olla aina liian helppoa. Amatsoneille ei ole mikään temppu kaivella pähkinöitä kumisesta pallosta hieman haastavammassakin asennossa. Kuva: Jarmo Tuutti

Elämä ilman pelkoa, hätää tai stressiä

Monet asiat voivat aiheuttaa lemmikkilinnulle pelkoa ja stressiä. Vaikka linnut kohtaavatkin luonnossa pelkoa aiheuttavia tilanteita, ovat nämä erilaisia: luonnossa linnulla on mahdollisuus paeta pelottavaa asiaa niin kauas, kuin se kokee tarpeelliseksi. Kodin rajoitetussa tilassa tämä ei ole mahdollista. Lisäksi pitää muistaa, että vaikka ympäristö olisi turvallinen, linnun kaltainen eläin ei sitä itse ymmärrä, vaan voi silti pitää joitain asioita uhkana.

Pelkoa ja stressiä voivat aiheuttavat esimerkiksi ympäristön uudet asiat, kuten lelut, joihin lintu tulisikin totuttaa varovasti. Myös muut lemmikit sekä jatkuva häviäminen muille linnuille näiden keskinäisissä kiistoissa voivat aiheuttaa stressiä. Ihminenkin voi aiheuttaa pelkoa ja stressiä: toistuvien pelottavien tai epämiellyttävien kokemusten seurauksena lintu voi oppia pelkäämään ihmistä, mutta kotona ihmisiä ei voi paeta turvalliselle etäisyydelle.

Yksittäisissä tilanteissa aiheutetun pelon tai ahdistuneisuuden tarpeellisuutta tuleekin miettiä huolella: voisiko ongelman ratkaista ympäristön muutoksilla tai opettamisella? Esimerkiksi kynsien leikkaaminen ja häkkiin palaaminen voidaan opettaa linnulle, jolloin sitä ei tarvitse pakottaa eikä sen tarvitse pyristellä vastaan. 

Ihmistä pelkäämään oppineelle tai vielä ihmiseen tottumattomalle linnulle pelkkä ihmisen oleminen vieressä tai häkin lähellä voi aiheuttaa stressiä. Tällöin onkin tärkeää antaa linnulle mahdollisuus tottua ihmiseen ilman tarpeetonta stressiä. Kesytyksen tulisi pohjautua kärsivällisyyteen ja luottamukseen.

Haluan linnun – miten tästä eteenpäin?

Jos tämän luettuasi olet sitä mieltä, että haluat itsellesi lemmikkilinnun, kannattaa jatkaa tiedon hankkimista ja eri lajivaihtoehtojen miettimistä. Voit jatkaa tämän Harrastajan oppaan seuraaviin lukuihin, joissa käsitellään mm. vastuullista ostamista, tarvikkeiden hankinta aja lintujen hoitoa. Alla myös muita hyviä lähteitä opiskelun tueksi.

Internet-sivut

Yhdistyksen sivustolla on muutamia mielenkiintoisia osioita:

Yhdistyksen Facebook-sivuilla Lemmikkilinnut Kaijuli ry voit oppia uutta ja keskustella julkaisujen  kommenttikentissä muiden harrastajien kanssa.

Myös muualta internetistä löytyy lukemisen arvoista materiaalia:

  • Papukaija lemmikiksi? on opas, joka kannattaa lukea, jos harkitset papukaijan hankkimista. Kyseiseltä sivustolta löytyy myös paljon muuta materiaalia.

Englantia osaaville materiaalia löytyy vielä lisää:

  • World Parrot Trustin sivustolta löytyy valtava määrä artikkeleita, tietoa sekä heidän vanhoja jäsenlehtiä
  • Good Bird Inc. on Barbara Heidenreichin yritys, jonka sivuilta voi tilata mm. hänen kirjansa, lehtensä sekä DVD:itä. Kaikki laadukasta ja hyödyllistä materiaalia.
  • Behavior Works on Susan Friedmanin sivusto, jolta löytyy tietoa käyttäytymisestä ja kouluttamisesta. Erittäin laadukkaita artikkeleita luettavissa.

Omistajien tapaaminen

Kannattaa ehdottomasti pyrkiä tapaamaan muita lemmikkilintujen omistajia, joilta voit saada lisää mielenkiintoisia näkemyksiä sekä apua oman lajin valintaan.

  • Lähde mukaan yhdistyksen tapahtumiin! Erityisesti mökkiviikonlopuilla ja muissa vastaavissa tapahtumissa pääset tutustumaan muihin harrastajiin ja heidän lintuihinsa rauhassa. Voit tulla paikalle koko viikonlopuksi tai vain vierailemaan jonain päivänä.
  • Tule vierailemaan messuille yhdistyksen osastolle tai lintupäiville. Näissäkin tapahtumissa on lintuja omistajineen, vaikka et ehkä pääse niin pitkiä aikoja näitä seurailemaan.
  • Facebookissa kyselemällä voit löytää lintujen omistajia, kenen luona vierailla. Tapahtumissa et koskaan voi saada niin hyvää käsitystä arjesta linnun kanssa, sillä ne käyttäytyvät vieraassa ympäristössä usein rauhallisemmin, kuin kotona.

Kirjat

Laadukkaita lemmikkilintuja käsitteleviä kirjoja on olemassa vähän, sillä suurin osa näistä on yli vuosikymmenen vanhoja. Tähän lukeutuvat mm. suurin osa kirjastosta lainattavista kirjoista, jonka takia kannattaa olla tarkkana, mitä lukee. Vanhoissa kirjoissa on yleensä jotain hyvää ja jotain huonoa, mutta juuri näiden huonojen neuvojen arvioiminen voi olla vaikeaa aloittelevalle harrastajalle.

Scroll to Top